Työni on luonteeltaan epävakaata, vaikkapa TV tuotantoa tehdessä mennään eikä meinata. Ennen TV uraa itselleni tehtiin nenä-kurkkupolilla FESS leikkaus, eli poskionteloihin porattiin lisää tilaa, jotta ilma vaihtuu. Mutta ei sekään lopulta juurisyytä vienyt pois. Nenäni oli auttamattoman kierossa sisältä ja käytännössä ilmatiet olivat olemattomat. Muutaman kerran olen aikaisemmin miettinyt nenän väliseinän suoristamista, mutta se on aina jäänyt. Nyt voi kyllä oikeastaan “kiittää” koronaa siitä, että vihdoin päädyin kirurgisesti oikaisemaan nenäni.
Vuosi sitten kävin ottamassa TT kuvat nenästäni, jossa nenän kierous näkyi selvästi. Mutta vierähti silti vielä hyvä tovi, että uskaltauduin leikkaukseen ihan oikeasti. Koska olen todella tarkka siitä kuka kasvoihini saa koskea, alkoi armoton etsiminen – löytää se oikea ihminen – joka ei pelkästään suorista nenääni vaan huolehtii, että ulkonäkö otetaan myös huomioon. Jäähän tuo nenä tuohon suhteellisen keskeiselle paikalle loppuelämäksi. Etsin, googlailin ja kyselin ja lopulta löysin kaksi eri ihmistä, joiden pakeille uskaltaisin mennä. Toinen heistä oli Tiia Pihlamaa, joka on hersyvän ihana ihminen, mutta äärimäisen arvostettu plastiikkakirurgi, joka työskentelee Plastic Surgery Centerissä. Tässä ei-niin-imartelevassa kulmassa (kuva alla) näkyy hyvin se, miten nenä suoristui ja symmetria näkyy. Harmittaa, etten ollut säilyttänyt / löytänyt mitään aiempaa kuvaa tästä kulmasta, ero on huomattava.
Olisi ollut ihana lukea tällainen kokemus ennen omaa leikkaustani, mutta nyt olen tosi onnellinen, että voin ehkä avata kokemusta jollekulle, joka kärsii samasta vaivasta. Ensinnäkin, leikkausta ei tarvitse jännittää. No, toki itse jännitin, koska se on luonnollista, mutta jälkikäteen ajatellen stressasin aivan turhasta. Tiian kanssa käytiin rauhassa läpi koko prosessi, mitä tehdään ja miten. Koko Plastic Surgery Centerin henkilökunta on ollut ihanaa koko ajan, kauniit ja avarat tilat rauhoittavat jo itsessään.
Leikkauspäivää edeltävänä yönä en nukkunut oikeastaan ollenkaan. Aamulla – pulssi koholla – kävimme Tiian ja anestesialääkärin kanssa kaiken vielä rauhassa läpi. Jännitti toki, mutta kun asetuin makaamaan leikkauspöydälle, en ehtinyt paljon höpötellä, kun olin jo unten mailla. Tässä kuvassa nenu on vielä reippaasti turvoksissa, mutta ILMA KULKEE, joka on tärkein asia!
Heräämössä olo oli hyvä, rauhallinen ja hämmentynytkin…joko se oli ohi? Juurihan tänne tulin? Sain pian syötävää ja juotavaa, en kokenut oloani ollenkaan huonoksi, päinvastoin, kun anestesiahuurut olivat kaikonneet, olisin omasta mielestäni voinut vaikka lähteä kävelylle. Mutta luonnollisesti nyt oli aika toipua.
Pian Tiia tuli paikalle ja oli äärimmäisen kiinnostavaa kuulla, miten leikkaus oli edennyt. Kaikki oli mennyt mallikkaasti, mutta olin ollut suht vaikea tapaus. Kun luin leikkauskertomusta, todellakin harmitti lähinnä se, etten tehnyt tätä aiemmin. Nenäni oli ollut sisältä enemmän kierossa, mitä kuvista oli voinut päätellä. Nenän yläosa oli kokonaan tukossa ja Tiia oli muotoillut ilmatiehyet käytännössä uudelleen. Selvä syy hengitysvaikeuksille oli ratkennut. Näitä rakenteellisia valuvikoja ei nenäkannuilla, kortisonisuihkeilla tai tulehdusta estävillä ruokavalioilla voi hoitaa. Jos ilma kulkee vaivalloisesti, eikä tuuletus toimi, on ilmiselvää, että hankaluuksia tulee tavalla tai toisella. Myös nenän suoristaminen oli ollut kovan työn takana, kirurgi oli joutunut avaamaan nenän kunnolla, että hän sai paikat suoristettua lopullisesti. “Onko tämä nyt ihan turha leikkaus” -ajatukset saivat kyllä kyytiä. Iso päätös se toki on, mutta iso on erokin.
Ensimmäisen viikon loikoilin lasta nenässäni, tiukasti sisätiloissa, etten säikäytä kanssaihmisiäni. Vaikka tein koko ajan töitä, palavereissa kamera oli tiukasti kiinni ja yritin lepäillä mahdollisimman paljon, jotta paraneminen lähtisi hyvin käyntiin. Ja hyvin se lähtikin. Viikon päästä lasta otettiin pois ja ihmettelin jo silloin, että ilma kulkee ja jatkuva pieni niiskuttelu oli poissa. Jännittävä hetki oli, kun lasta oli pois ja sain peilin käteeni. Näytin itseltäni ja nenä oli ihanan suora! Nyt kun sitä osasi katsoa, ero on kyllä merkittävä! Tässä vaiheessa nenässä on vielä turvotusta ja lopullinen parantuminen tapahtuu 6-12kk aikana. Mutta hommissa olen jo nyt, enkä voisi olla tyytyväisempi.
