Ja se liittyy kokemuksiin, elämyksiin. Yksi joogaa Balilla, toinen surffaa Hawaijilla, jotkut tanssivat miljoonayleisön edessä televisiossa tai myyvät omaisuutensa ja tekevät jotain täysin päätöntä – joka itse asissa omasta mielestäni ei ole ollenkaan päätöntä. Nimittäin haluaisin itsekin ottaa rohkean irtioton vaikka samantien. Korona + pankkitilini eivät ole samaa mieltä, joten neuvottelut jatkuvat. 😻
Lukuisista artikkeleista käy ilmi se, että elämän viimeisinä päivinä ihmiset katuvat, etteivät olleen enemmän läsnä, ihan jokapäiväisessä arjessa. Ei sitä, tuliko nyt kaikki työt tehtyä tai tuliko raahattua pankkiin tarpeeksi rahaa. Tulen tästä todella surulliseksi, koska perhetragediamme vuoksi rakas äitini vei hautaan mukanaan häpeän tunteensa. Muistan, että yritin “korjata” tilannetta vuosia, vaikka toki ymmärsin täysin, että elämän valinnat ovat vain ja ainoastaan yksilön omissa käsissä. Ymmärrän toki myös sen, että kollektiivinen aika oli erilainen kasarilla/ysärillä, Silloin tilanteet ohitettiin hiljaisuudessa ja purtiin hammasta itku kurkussa. Olin vasta 12v ja yritin selvitä, olin kestämiseni äärirajoilla. Sydän rupesi hakkaamaan todella kovaa. Lääkäri sanoi, että sydänfilmi ok, ei hätää. Mutta todennäköisesi kehoni ei vain kestänyt fyysistä ja psyykkistä tuskaa. Eikä asiasta koskaan puhuttu.
Kun ensimmäisen kerran kävin äitini saattohoidon aikana terapiassa, en itkenyt elämän loppumista. Kuolema on luonnollinen osa elämää. Itkin sitä elämätöntä elämää. Ja se itku ei ollut puhdistavaa ja vaan lohdutonta.
Samalla oivalsin sen, että jatkuva miellyttämisen haluni ei tule koskaan katoamaan, ellen tee itse asialle jotain. Ehkä kyseessä onkin jokin psykologinen ilmiö, koska käytännössä olen tehnyt/elänyt täysin eri tavoin kuten vanhempani. Mennyt tuulta päin, ollut rohkea, avoin, altis epäonnistumisille ja myös onnistumisille. Mitä hullumpaa ideaa minulle ehdotetaan, sen mielenkiintoisempi se mielestäni on. Ja vaikka otankin epäonnistumisen riskin. Ainakin tulee koettua ja opittua paljon.
Vaikka nyt tilanne näyttää lohduttomalta, lentele hetkeksi taivaisiin ja katsele elämääsi hieman kauempaa…lintuperspektiivistä. Arjen pitää rullata kaikesta huolimatta ja joskus tuntuu, että, vedän perässäni raskasta “emotional package” laukkua, jonka raahaan mukanani ties minne. Ja kun sen tiedostaa, voi tuon raskaan kassin jättää hetkeksi eteiseen.Tee se mikä voit, vaikuta niihin asioihin mihin voit pystyt ja anna tilanteiden tapahtua, koska absoluuttista vastausta kaikkiin kysymyksiin ei vain ole olemassa.
Kohtalontovereita?
Liikenteessä en suosi ajelemaan päin punaista,
mutta jos ei koskaan ota riskejä, mitään uutta ei myöskään synny.
